Uutisia

Kohokohtia ja uutisia Bukowskilta

Rembrandtin oppilaan työn lähtöhinta kymmenkertaistui

Bukowskis | van HoogstratenRembrandt on maailman tunnetuimpia taiteilijoita. Hän työskenteli 1600-luvulla ja hänellä oli useita oppilaita. Oppilaat olivat usein lahjakkaita, ja heidän luomuksensa ovat aiheuttaneet tutkijoille päänvaivaa, sillä aina ei ole helppo nähdä, onko maalaus mestarin vai oppipojan käsialaa. Bukowskilla myytiin keskiviikkona Rembrandtin lahjakkaan oppilaan työ. Tarjouskilvasta tuli kiihkeä.

Samuel van Hoogstraten, Opiskelevan nuorukaisen muotokuva. Lopullinen hinta 2 572 000 kruunua (lähtöhinta 250 000–300 000 kruunua)

Muotokuva esittää kirjojensa äärellä istuvaa mietteliästä nuorukaista. Bukowskin konsultoimat Rembrandt-asiantuntijat sanovat, että kyseessä saattaa olla taiteilijan omakuva. Taiteilijan oletetaan olevan Samuel van Hoogstraten, joka oli myös kirjailija.

– On hyvin harvinaista saada myyntiin tällainen teos. Tarjouskilpa oli äärimmäisen jännittävä, mikä johtunee siitä, ettei maalaus ole aiemmin ollut markkinoilla. Tällaiset työt nousevat heti puheenaiheiksi Euroopassa, jossa vanhalla maalaustaiteella on uskomaton kysyntä, sanoo Bukowskin vanhan maalaustaiteen intendentti Johan Jinnerot.

Vanhan maalaustaiteen osastolla oli kaiken kaikkiaan hyvä päivä, ja mainitsemisen arvoinen on myös Louis Jean Desprez´n akvarelli "Vy av Kina slott". Lopullinen hinta 637 000 kruunua

Sisäänjättö tuleviin huutokauppoihin. Yhteydenotot
Johan Jinnerot +46 (0)8-614 08 58
johan.jinnerot@bukowskis.com