Uutisia

Kohokohtia ja uutisia Bukowskilta

Itägötanmaalainen hopeakulho teki vaikutuksen

Bukowskis | SilverJo edellisellä kaudella näkyi selvästi, että vanhojen hienojen hopea-astioiden kysyntä on kasvanut merkittävästi. Tänä vuonna oli uutta se, että venäläisen osaston arvostus ylitti odotukset. Varsinaiseksi kalleudeksi osoittautui kuitenkin Itä-Götanmaalta peräisin oleva hopeinen kannellinen liemikulho.

KANNELLINEN LIEMIKULHO, Nils Dahl, Linköping 1754–1759. Varhaisrokokoo. Lopullinen hinta 723 000 kruunua.
Esine on Linköpingissä 1700-luvun jälkipuoliskolla vaikuttaneen hopeaseppä Nils Dahlin valmistama. Kulhoa sanotaan Burensköldin kulhoksi oletetun omistajansa Mariana Burensköldin mukaan.

– Nils Dahl yhdisti uskomattoman viehättävällä tavalla ranskalaisen rokokoon voimakkaat muodot ruotsalaisemman tuntuiseen yksinkertaisuuteen. Jalallisen kulhon jalat ovat maskuliiniset leijonantassut. Kulho on pelkistetty ja siinä on jonkinlaista kepeyttä, sanoo Bukowskin vanhan hopean intendentti Anna Wehtje.

Liemikulhon hankki todennäköisesti vapaaherratar Mariana Burensköld, joka oli naimisissa Claus Filip von Schwerinin kanssa ja joka vuonna 1754 peri yksinään Burensköldin koko suuren itägötanmaalaisen sääntöperintötilan. Se käsitti muun muassa Hylingen, Hulterstadin, Husbyn, Fyllingarumin ja Idingstadin tilat muiden tilojen ohella. Soikean kulhon sisäpinta on kullattu. Kannen kruunaa iso kävyn muotoinen nuppi.

Venäläisen Fabergé-hopean joukosta erottui erityisesti kaksi esinettä: niin sanottu jardinière, hedelmille ja makeisille tarkoitettu kulho, jonka lopullinen hinta kohosi 270 000 kruunuun, sekä hovihankkijan leimalla varustettu 208-osainen ruokailuvälinesarja, joka myytiin 221 000 kruunulla.

(Huutomaksu sisältyy lopullisiin hintoihin)

Tutustu kevään 2012 Klassiskan vasarahintoihin.

Sisäänjättö tuleviin huutokauppoihin. Yhteydenotot
Anna Wehtje +46 (0)8-614 08 22
anna.wehtje@bukowskis.com