Tapio Wirkkala, jakkarapari, valmistettu tilauksesta Suomen Lasimuseolle, valmistaja Reino Huotari 1981.
Petsattua mäntyä ja nahkaa. Pituus 65 cm. Leveys 50 cm. Kokonaiskorkeus 45 cm. Istumakorkeus noin 35 cm.
Tapio Wirkkalan suunnittelema Suomen Lasimuseo avattiin vuonna 1981 Riihimäen entiseen teollisuusrakennukseen. Tähän tilaan hän suunnitteli myös kyseisen jakkaramallin.
Iänmukaista kulumaa. Naarmuja. Tahroja. Toisen jakkaran nahka on taipunut.
Yksityiskokoelma.
Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.
Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.
Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.
Lue lisää