Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, SOHVAPÖYTÄ. Messinkilaatat merkitty Tapio Wirkkala, Asko, Made in Finland 19/60.

Laminoitua lehtipuuta, rytmivaneeria. 124x62 cm.

Tavanomaista kulumaa.

Muut tiedot

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12, Helsinki.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
1 350
E
U
R
15 336
S
E
K
1 427
USD
Lähtöhinta
1 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (19 tarjousta)
8
23. huhti 2015 15:04
1 350 EUR
7
A
23. huhti 2015 15:04
1 300 EUR
7
23. huhti 2015 15:04
1 260 EUR
8
23. huhti 2015 15:02
1 210 EUR
7
A
23. huhti 2015 15:02
1 200 EUR
7
23. huhti 2015 14:50
990 EUR
2
21. huhti 2015 1:31
970 EUR
6
A
21. huhti 2015 1:31
950 EUR
2
21. huhti 2015 1:31
945 EUR
6
20. huhti 2015 17:46
925 EUR
2
A
20. huhti 2015 17:46
905 EUR
6
20. huhti 2015 17:46
900 EUR
2
8. huhti 2015 21:08
820 EUR
5
6. huhti 2015 17:27
800 EUR
2
6. huhti 2015 8:02
700 EUR
4
4. huhti 2015 18:20
640 EUR
3
3. huhti 2015 16:40
620 EUR
2
2. huhti 2015 20:14
600 EUR
1
2. huhti 2015 16:43
450 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CEST mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Muiden katsomia kohteita