Ei yhteyttä palvelimeen

Tapio Wirkkala

(Suomi, 1915-1985)
Tapio Wirkkala
(Suomi, 1915-1985)

TAPIO WIRKKALA, RIIPUS, "Omena", 14K kultaa. Kultakeskus 1977.

Kokonaiskorkeus 30 mm, leveys 28 mm. Paino n. 2,5 g.

Suunnittelijat

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
720
E
U
R
8 258
S
E
K
754
USD
Lähtöhinta
400 - 500 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (26 tarjousta)
3
14. marras 2017 18:16
720 EUR
1
A
14. marras 2017 18:13
700 EUR
3
14. marras 2017 18:13
680 EUR
1
A
14. marras 2017 18:10
660 EUR
3
14. marras 2017 18:10
640 EUR
1
A
14. marras 2017 18:09
620 EUR
3
14. marras 2017 18:09
600 EUR
1
A
14. marras 2017 18:09
580 EUR
3
14. marras 2017 18:09
560 EUR
1
13. marras 2017 12:35
540 EUR
2
9. marras 2017 14:10
520 EUR
1
A
9. marras 2017 14:10
500 EUR
2
9. marras 2017 14:10
500 EUR
1
A
8. marras 2017 15:58
470 EUR
2
8. marras 2017 15:58
450 EUR
1
A
8. marras 2017 15:58
430 EUR
2
8. marras 2017 15:58
410 EUR
1
8. marras 2017 10:36
390 EUR
2
8. marras 2017 2:35
370 EUR
1
A
8. marras 2017 2:35
350 EUR
2
8. marras 2017 2:35
340 EUR
1
A
8. marras 2017 2:34
300 EUR
2
8. marras 2017 2:34
280 EUR
1
A
8. marras 2017 2:33
260 EUR
2
8. marras 2017 2:33
240 EUR
1
2. marras 2017 14:49
200 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CEST mukaisia
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.