Ei yhteyttä palvelimeen
247(1070343)
Tapio Wirkkala(Suomi, 1915-1985)
TAPIO WIRKKALA, Kahvikalusto 3 osaa, "TW 188", hopeaa, Kultakeskus Hämeenlinna 1959-1967.
Ei myyty
Lähtöhinta
1 500 - 2 000 EUR

TAPIO WIRKKALA, Kahvikalusto 3 osaa, "TW 188", hopeaa, Kultakeskus Hämeenlinna 1959-1967.

Kahvikannu, kermakko ja sokerikko. Korkeus 19-7 cm. Sokerikon halkaisija 9,5 cm.
Suunniteltu 1958. Valmistettiin tilauksesta.

Tavanomaista kulumaa. Pieni painauma kahvikannussa.

Lisää taiteilijasta Tapio Wirkkala

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Lisätietoja ja kuntoraportit
Anna Rosenius
Helsinki
Anna Rosenius
Vastaava asiantuntija design
+358 (0)40 1284 977
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Muiden katsomia kohteita

Paola Navone, twelve 'Ghost' chairs, Gervasoni, Italy.
1699979
Paola Navone
Twelve 'Ghost' chairs, Gervasoni, Italy.
Ei tarjouksia
3p 16 h
Lähtöhinta
20 000 SEK
A sofa and an armchair, Bröderna Andersson.
1700240
A sofa and an armchair,
Bröderna Andersson.
Ei tarjouksia
2p 16 h
Lähtöhinta
5 000 SEK
Kari Asikainen, sohvapöytä, "Kari", P.O. Korhonen.
1700474
Kari Asikainen
Sohvapöytä, "Kari", P.O. Korhonen.
Ei tarjouksia
2p 18 h
Lähtöhinta
250 EUR
Sebastian Wrong, six 'Neu 13' chairs, Hay.
1695057
Sebastian Wrong
Six 'Neu 13' chairs, Hay.
Ei tarjouksia
3p 15 h
Lähtöhinta
6 000 SEK