Taiteilija Ahti Lavonen oli yksi suomalaisen informalismin edelläkävijöistä. Kantaaottavana kirjoittajana hän oli myös näkyvä ja kuuluva hahmo Suomen 1960-luvun kiistaisella taidekentällä. Lavosen taiteilijanuralla keskeistä oli jatkuva etsiminen ja uudistuminen. Hän luopui jo varhain taiteessaan esittävyydestä ja siirtyi abstraktiin ilmaisuun. Oman tuotantonsa hän jakoi erilaisiin kausiin, jotka keskittyivät erilaisten värien ympärille. Lavosen mukaan värien valinta hänen taiteessaan pohjautui siihen, mikä sielunelämän kehitysvaihe hänellä kulloinkin oli menossa. Musta kausi sai alkunsa 1960-luvun alussa Lavosen kokemasta henkisestä herätyksestä, jonka seurauksena voimakkaat värit vaihtuivat askeettiseen mustan ja valkean liittoon. Samalla hänen teoksissaan alkoi näkyäinformalismille tyypillinen kiinnostus aineellisuutta korostaviin pinnan rakenteisiin.

Mustan kautensa jälkeen Lavonen koki jälleen levottomuutta ja tarvetta uudistua. Taiteilija aloitti matkan kohti valkoista kauttaan, jonka aikana hän koki sanojensa mukaan tulleensa abstraktin taiteen puhtaalle alueelle, jossa pystyi viimein hallitsemaan taiteen koko olemusta. Valkoisen kauden huipentuessa teoksiin ilmestyi myös harkittuja väridetaljeja sekä yhä useammin hopeaa. Valkeaa kautta seurannutta lyhyttä ajanjaksoa on luonnehdittu Lavosen taiteessa hopeakaudeksi. Tuolloin Lavonen tavoitteli teoksissaan valoa ja kirkkautta kuorruttamalla erilaisia struktuureja hopealla. Taiteilija itse mainitsi 1960-luvulla tapahtuneen avaruustieteen huiman kehityksen ja avaruusajattelun vaikuttaneen hopeakauden teoksiinsa.

Eri elementit ovat löytyneet Ahti Lavosen taiteeseen omia reittejään, osa erinäisten sattumien myötä, osa taiteellisen kriisin ja loogisen kehityksen yhdistelmänä. Keltainen väri löysi kerran paikkansa eräässä jo valmiiksi koetussa maalauksessa taiteilijan törmätessä metsäretkellä vanhaan työmaaparakkiin. Parakin intensiivisen ruskeaan seinään oli pyyhitty kirkkaankeltaista maalia, jonka voimakas hehku teki suuren vaikutuksen taiteilijaan.

”Tiesin tuona hetkenä, että jos laitan omaan tauluuni samaa keltaista, olen ratkaissut teokseni lopullisesti, ja näin tapahtuikin. Kun menin kotiin ja sivelin valkoiseen tauluuni pienen keltaisen läiskän, leimahti se uuteen elämään. Tämän jälkeen keltaiset, punaiset ja siniset aksentit muuttuivat minulle elämän symboleiksi." – Ahti Lavonen