Ei yhteyttä palvelimeen

Lars-Gunnar Nordström

(Suomi, 1924-2014)
Lars-Gunnar Nordström
(Suomi, 1924-2014)

Lars-Gunnar Nordström, Sommitelma.

A tergo sign. -52. Öljy levylle 100 x 100 cm.

Naarmuja.

Alkuperä - Provenienssi

Etti Raunialan kokoelma, ostettu suoraan taiteilijalta.

Muut tiedot

Nordströmin tuotantoa leimasivat jo alkuvaiheessa rohkeus, omaleimaisuus ja uskollisuus omille valinnoilleen. Taiteilija seurasi tarkoin Pohjoismaiden vireää taide-elämää, erityisesti Ruotsin taidemaailman liikehdintää, ja teki useita opintomatkoja pysyäkseen ajan hermolla.
Tuotannon alkuvaiheen kubismista vaikutteensa saaneet figuratiiviset maalaukset muuttuivat pian dynaamisiksi geometrisiksi muodoiksi, ja vuonna 1949 pidetty taiteilijan ensimmäinen oma näyttely oli samalla ensimmäinen täysin abstraktia taidetta esittelevä näyttely Suomessa. Vuonna 1955 pidetyssä Artekin näyttelyssä teokset olivat yhä monumentaalisempia, suuret ja tarkkareunaiset väripinnat pyrkivät kohti aineettomuutta tasaisille levypinnoille maalattuina.
Nordström löysi oman vahvan linjansa nopeasti, ja abstrakti muotokieli herätti ajan taideyleisössä voimakkaita reaktioita. Terävin kritiikki tuomitsi konstruktivistiset teokset tunteettomiksi, kylmiksi ja dekoratiivisiksi, vaikka taiteilija itse koki työskentelevän pitkälti intuition varassa, ei matemaattisia apukeinoja käyttäen. Nordströmin tuotannossa väri näyttelee merkittävässä roolissa voimakkaan rytmikkyyden säestäessä, ja taiteilijan rakkaus jazz-musiikkiin yhdistyykin luontevasti visuaaliseen havaintoon. Vaikka Ruotsin taideyleisö oli Nordströmin abstrakteille teoksille Suomea avoimempi, sai taiteilija kotimaassaan todellista arvostusta osakseen vasta 1970-luvulta alkaen.

Kuva: Mauno Mannelin 1965.

Huutokauppa päättyi
Vasarahinta
36 205
E
U
R
408 030
S
E
K
37 781
USD
Lähtöhinta
30 000 - 40 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahinta on saavutettu
Tehdyt tarjoukset (31 tarjousta)
6
13. joulu 2020 18:00
36 205 EUR
10
13. joulu 2020 18:00
36 005 EUR
6
A
13. joulu 2020 18:00
36 000 EUR
6
13. joulu 2020 18:00
35 205 EUR
10
A
13. joulu 2020 18:00
35 005 EUR
10
A
13. joulu 2020 17:59
34 700 EUR
6
13. joulu 2020 17:59
34 500 EUR
10
13. joulu 2020 17:58
32 200 EUR
6
A
13. joulu 2020 17:58
32 000 EUR
6
A
13. joulu 2020 17:58
31 205 EUR
10
13. joulu 2020 17:58
31 005 EUR
6
A
13. joulu 2020 15:30
30 200 EUR
9
13. joulu 2020 15:30
30 000 EUR
6
A
12. joulu 2020 14:06
27 200 EUR
8
12. joulu 2020 14:06
27 000 EUR
6
A
12. joulu 2020 14:05
26 200 EUR
8
12. joulu 2020 14:05
26 000 EUR
6
A
12. joulu 2020 14:04
25 200 EUR
8
12. joulu 2020 14:04
25 000 EUR
6
A
12. joulu 2020 11:11
23 400 EUR
7
12. joulu 2020 11:11
23 200 EUR
6
A
12. joulu 2020 11:10
22 200 EUR
7
12. joulu 2020 11:10
22 000 EUR
6
A
12. joulu 2020 11:10
21 200 EUR
7
12. joulu 2020 11:10
21 000 EUR
6
11. joulu 2020 19:04
20 000 EUR
5
29. marras 2020 19:11
17 000 EUR
4
28. marras 2020 21:34
16 000 EUR
3
27. marras 2020 18:46
15 000 EUR
2
27. marras 2020 18:38
12 000 EUR
1
27. marras 2020 18:23
10 000 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CEST mukaisia
Kuuluu jälleenmyyntikorvauksen piiriin

Lain mukaan ostaja maksaa tästä taideteoksesta taiteilijapalkkion. Enimmäismaksu on 5 %. Mitä korkeampi myyntihinta, sitä pienempi prosenttiosuus. Lisätietoja tästä laista:

Taiteen jälleenmyyntikorvaus Suomen : Kuvasto
Taiteen jälleenmyyntikorvaus Ruotsissa: BUS

Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.