Tove Jansson asui suuren osan elämästään erilaisissa taiteilijakodeissa. Hän vietti lapsuutensa taiteilijavanhempiensa ateljeekodissa Katajanokalla ja myöhemmin vuosikymmeniä taiteilijakoti Lallukassa Töölössä.
Pian sodan jälkeen hän muutti omaan ateljeeasuntoonsa Ullanlinnankatu 1:ssä, jota hän ensin vuokrasi ja myöhemmin onnistui ostamaan. Nuorelle taiteilijalle oma tila oli välttämätön, mutta naiselle se oli erityisen tärkeä. Vuonna 1944 päiväkirjamerkinnässään Tove kirjoittaa tästä sotien runtelemasta ullakkokodista:

"Ensimmäisen kerran kun saavuin uuteen ateljeehen, tuli hälytys ja tykistö ampui minulle tervetuliaistoivotuksen. Seisoin hiljaa ja vain katselin ja olin onnellinen. Tuuli puhalsi sisään rikkinäisistä ikkunanpuitteista, romuttuneen kamiinan putkista, seinien halkeamien alla oli suuria laastikasoja. Kaksitoista ikkunaa valoa kohti, korkeita kuin kirkossa. Asetin maalaustelineen keskelle lattiaa ja olin täydellisen onnellinen."

1960-luvulla ateljeeasuntoa modernisoitiin laajasti arkkitehtipariskunta Raili ja Reima Pietilän toimesta, jotka olivat Janssonin kumppanin Tuulikki Pietilän käly ja veli. Seinät maalattiin valkoisiksi, kuin kiiltäväksi maalauspohjaksi uusille luoville tuulille.
Teoksessaan "Ateljeen ikkunat" vuodelta 1965 Jansson kuvaa tunnelmallista hetkeä tässä rakkaassa ateljeeasunnossa, jossa taiteilijan luovuus ja itsenäisyys kukoistivat. Wieniläistuoli, joka esiintyy useissa muissakin Janssonin teoksissa, on asetettu naishahmoa esittävän patsaan eteen huoneen toiselle puolelle, ikään kuin joku olisi juuri istunut siinä ja tarkkaillut asetelmaa. Korkeiden kaari-ikkunoiden valo saa näkymän tuntumaan lähes rajattomalta huoneessa, ja kirkontornit ja naapuritalojen katot tuntuvat kuuluvan sisustukseen. Punainen riippuva kangas symboloi luovaa aikaa, jonka taiteilija koki 1960-luvulla, jolloin hän maalasi suuria ja värikkäitä, usein suurelta osin abstrakteja kompositioita.