Timo Sarpaneva, "Värireunalautanen", signeerattu Timo Sarpaneva 1997. Nuutajärven Lasitehdas.
Kirkasta ja värillistä lasia. Hyttityönä muovattua lasia, höyrypuhallusmenetelmä, driivattu. Halkaisija 38 cm.
Vähäistä kulumaa. Yleisvaikutelma hyvä.
Timo Sarpanevan kokoelma.
1950-luvulla nuori aloitteleva lasitaiteilija Timo Sarpaneva oli tullut Iittalan lasitehtaalta majapaikkaansa Erkki ja Liisa Vesannon kotiin allapäin. Mikään ei ollut onnistunut. Erkki koetti lohduttaa murheellista nuorukaista sanomalla, ettei mitään ole menetetty, onhan olemassa vielä sellainen ”tikkuilmakonstikin”. Vesanto selosti Timolle mistä oli kyse ja hänen kertomansa mukaan ”sieltähän se tuli seuraavana päivänä Orkidea kainalossaan”. Timo oli tehnyt sen yhdessä yössä. Tikkuilma- eli höyrypuhallusmenetelmästä tuli Sarpanevalle elämänmittainen projekti. Hän kehitteli sitä yhdessä vuosikymmenten aikana lasinpuhaltajien kanssa eri puolilla maailmaa. Menetelmällä voidaan valmistaa hämmästyttävän monen muotoisia ja -näköisiä teoksia. Joitain, kuten esim. värireunalautasia tai -kulhoja ei muulla menetelmällä saada aikaan. Värireunalautanen vuodelta 1997 on valmistettu Nuutajärven lasitehtaalla, josta Sarpaneva osti hyttiaikaa viikonloppuisin, kun tehtaalla ei ollut muuta toimintaa. Verstakossa työskentelivät Heikki Punkari ja Reijo Salonen Iittalasta.
Marjatta Sarpaneva
Dokumentit "Sarpaneva ja muodon taju" ja "Sarpaneva Sarpanevasta" katsottavissa YLE Arenassa.
Asiakaspalvelu
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme, mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen kuljetukseen, maksuun tai muihin asioihin.
Ruotsi
Puhelin maanantai – perjantai klo 9–12
+46 8-614 08 00
Suomi
Puhelin maanantai - perjantai klo 10–13
+358-9-668 91 10
Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.