Ei yhteyttä palvelimeen
1596291
Kattovalaisin, Oy Taidetakomo Allan Helenius, 1900-luvun alku.
Onko sinulla vastaava esine jonka haluat arvioituttaa? Pohjoismaiden korkeimmat loppuhinnat meidän kauttamme myytäessä. Ota meihin yhteyttä

Kuparikehys koristeltu kristalleilla ja palloilla. Valmistajan leimalla. Kokonaiskorkeus 70 cm. Halkaisija 21 cm.

Kankaan aseman asemapäällikkö Allan Helenius perusti vuonna 1912 taidetakomon asemansa läheisyyteen ”taiteellisten sähkökruunujen valmistamista varten”. Takomon keskeisin tilaajakunta olivat arkkitehdit mm Walter Jung ja Ivar Thomé. Valaisinten lisäksi takomossa valmistettiin myös mm. rautaristikkoaitoja ja portteja. Valaisinten kysyntä kasvoi nopeasti, ja pian takomoa laajennettiin ja perustettiin osakeyhtiö. Parhaimmillaan takomossa valmistettiin päivässä jopa 40 kattokruunua, jotka päätyivät koristamaan vasta sähköistyvien kaupunkiasuntojen kattoja. Heleniuksen takomo toteutti myös esimerkiksi Oulun yhteiskouluun, Säästöpankkiin sekä Yhdyspankkiin kaikki valaisimet sekä metallikoristetyöt. I maailmansodan aiheuttaman raaka-ainepulan takia takomon toiminta päättyi noin kolme vuotta perustamisen jälkeen.

Iänmukaista kulumaa. Tummentumia. Toimivuutta ei testattu. Yleisvaikutelma hyvä.

Ota yhteyttä
Anna Rosenius
Helsinki
Anna Rosenius
Vastaava asiantuntija design
+358 (0)40 1284 977

Asiakaspalvelu
Olethan yhteydessä asiakaspalveluumme, mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen kuljetukseen, maksuun tai muihin asioihin.

Ruotsi
Puhelin maanantai – perjantai klo 9–12
+46 8-614 08 00

Suomi
Puhelin maanantai - perjantai klo 10–13
+358-9-668 91 10

Asiakaspalvelu
Tietoa ostamisesta

Muiden katsomia kohteita

Ebolicht, a pair of ceiling lamps, anniversary model.
1704433
Ebolicht,
a pair of ceiling lamps, anniversary model.
Ei tarjouksia
4p 4 h
Lähtöhinta
2 500 SEK
Hans-Agne Jakobsson, Ceiling fixtures, 1 pair, model T348/5.
1713235
Hans-Agne Jakobsson
Ceiling fixtures, 1 pair, model T348/5.
Ei tarjouksia
8p 9 h
Lähtöhinta
16 000 SEK
Kattovalaisin, 1930-luku.
1715719
Kattovalaisin,
1930-luku.
Ei tarjouksia
5p 10 h
Lähtöhinta
300 EUR
Paavo Tynell, kattovalaisin, malli 9030, Taito, 1900-luvun puoliväli.
1712012
Paavo Tynell
Kattovalaisin, malli 9030, Taito, 1900-luvun puoliväli.
Ei tarjouksia
2p 7 h
Lähtöhinta
1 500 - 2 000 EUR
Hans-Agne Jakobsson, Ceiling lamps, 1 pair, T-348/1.
1713244
Hans-Agne Jakobsson
Ceiling lamps, 1 pair, T-348/1.
Ei tarjouksia
8p 9 h
Lähtöhinta
4 000 SEK