1880-luvun lopulla Helene Schjerfbeck oleskeli useaan otteeseen Pariisissa sekä Englannin rannikolla St. Ivesissä. Näiltä ajoilta hän omaksui ranskalaisen ulkoilmamaalauksen tekniikat ja periaatteet tuoden maalauksiinsa rohkean ja vapaan otteen, joka yhdistettynä hänen suureen tekniseen varmuuteensa antoi vaikutelman, että hänen maalauksensa olisivat syntyneet vaivattoman helposti. Tätä ei pidetty pelkästään positiivisena asiana, ja hän joutui kestämään kritiikkiä jopa taiteilijakollegoiltaan. Kirjeessään H. Ahtelalle (Einar Reuter) hän valittaa kollegoidensa kyvyttömyydestä hyväksyä hänen taiteellista ilmaisutapaansa: ”En minä koskaan ollut moderni kuten he, heidän joukossaan”. ”Modernilla” tarkoitetaan tässä tapauksessa naturalistista ulkoilmamaalausta.

Schjerfbeck ei kuitenkaan antanut ympäröivän maailman kritiikin vaikuttaa itseensä. Voidaankin sanoa, että 1880-luku loi perustan hänen ainutlaatuiselle tyylilleen, jossa hallitsevina piirteinä olivat leveät ja pehmeät siveltimenvedot, leikkiminen värikontrasteilla ja omaleimainen herkkyys. Vuonna 1888 syntyi teos ”Toipilas”, sisätilakuva, jossa surullinen ja sairaalloinen tyttö katselee rauhallisesti pienikokoista, muutamista silmuista puhkeavaa oksaa. Maalaus palkittiin seuraavana vuonna ensimmäisen luokan pronssimitalilla Pariisin maailmannäyttelyssä, ja se kuuluu edelleen Helene Schjerfbeckin tunnetuimpiin maalauksiin.

Kukat ja lapset olivat keskeisiä aiheita Schjerfbeckin 1880-luvun tuotannossa. Lapsia oli saatavilla maalausten malleiksi melko hyvin, mutta malleina lapset olivat toisaalta suhteellisen vaativia ja hankalia. Maria Wiikin tavoin Schjerfbeck pystyi korostamaan lapsia esittävissä maalauksissaan lähinnä hauraita ja naisille tyypillisiä tunnetiloja, mitä voidaan samalla pitää tietynlaisena rajoituksena. Vertailun vuoksi kukka-aiheissa teoksissaan Schjerfbeck kykeni sen sijaan ilmaisemaan sekä luonnon elinvoimaa että sen vivahteita ja samalla heijastamaan sen hetkistä sieluntilaa. Schjerfbeck oli tuntenut jo lapsuudesta asti vahvan yhteyden luontoon ja ihaillut kasvien kauneutta ja niiden upeita värejä. Kukka-aiheet ja muut asetelmat olivat teemoja, joihin hän palasi jatkuvasti koko uransa ajan, ja jotka muodostivat tarpeellisen ja mieluisan toimen muotokuvien ja maisemamaalausten ohessa.

Nyt myynnissä oleva teos on hieno esimerkki ilmaisullisuudesta, jonka Schjerfbeck saavutti kukka-aiheisissa maalauksissaan. Vesilasissa olevat neilikat antavat elävän vaikutelman ja näyttävät olevan osallisina konfliktissa keskenään. Keskimmäisenä oleva neilikka seisoo ylväästi paikallaan, kun taas kaksi muuta on taipunut pitkälle lasin reunan yli, ikään kuin haluavansa pois. Draamaa vahvistaa tumma ja vivahteikas tausta, joka luo syvyyttä ja korostaa samalla kukkien vuorovaikutusta. On kiehtovaa kuvitella, millaisia tunteita ja ajatuksia taiteilijalla oli mielessään, kun hän loi tämän teoksen.