Ei yhteyttä palvelimeen
473926
Tapio Wirkkala(Suomi, 1915-1985)
KORVAKORUT, sterling hopeaa, "Hopeakuu" Tapio Wirkkala, N. Westerback Helsinki 1972.
Onko sinulla vastaava esine jonka haluat arvioituttaa? Pohjoismaiden korkeimmat loppuhinnat meidän kauttamme myytäessä. Ota meihin yhteyttä

KORVAKORUT, sterling hopeaa, "Hopeakuu" Tapio Wirkkala, N. Westerback Helsinki 1972.

Halkaisija 28 mm.

Käyttökulumaa.

Lisää taiteilijasta Tapio Wirkkala

Suomalaisen muotoilun kansainvälisestä läpimurrosta 1950-luvulla on pitkälti kiittäminen Tapio Wirkkalaa (1915-1985), harvinaisen tuotteliasta taiteilijaa, joka hallitsi materiaalin kuin materiaalin ja suunnitteli laaja-alaisesti niin jokapäiväistä käyttöesineistöä kuin uniikkeja taide-esineitäkin.

Tapio Wirkkalan monipuolisen osaamisen perustana olivat vahvat kädentaidot, jonka pohjalta hänellä oli hyvät valmiudet omaksua erilaisten materiaalien käyttö. Wirkkala valmistui koristeveistäjäksi Taideteollisuuskeskuskoulusta 1936, ja sotien jälkeen hän alkoi saada mainetta lasi- ja hopeataiteen edelläkävijänä menestyttyään erilaisissa suunnittelukilpailuissa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita Wirkkalalle hopean alalla oli Kultakeskus, jonka tuotannon hän uudisti 1950-luvulla. Kolme vuosikymmentä kestäneen yhteistyön aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle runsaasti esineitä, joista monet taottiin käsityönä.

Tapio Wirkkala työskenteli samanaikaisesti usealle yritykselle sekä sarjatuotannon että yksilöllisempien suunnittelutöiden parissa. Moninaisista suunnittelutehtävistä huolimatta tiettyjen teemojen voi nähdä toistuvan hänen tuotannossaan. Luonnonmuotoja Wirkkala ammensi teoksiinsa Lapista, jossa hän asui perheineen osan vuotta. Kiireinen taiteilija ei tinkinyt Lapinmatkoistaan missään olosuhteissa, vaan vetäytyi pohjoiseen säännöllisesti tutkimaan luontoa ja inspiroitumaan. Lumen ja jään muodot siirtyivät lähtökohdiksi moniin lasiesineisiin. Veneen ja lehtien muodot tulivat toimimaan innoituksena useille hopeaesineille, kuten Kultakeskukselle tilaustyönä suunnitellulle ja käsityönä toteutetulle TW9-hopemaljalle.

Lue lisää
Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.

Muiden katsomia kohteita

Jorma Laine, rannekoru, hopeaa, Turun Hopea, Turku 1973.
1706675
Jorma Laine
Rannekoru, hopeaa, Turun Hopea, Turku 1973.
Ei tarjouksia
7p 2 h
Lähtöhinta
250 EUR
Georg Jensen, earrings, a pair, silver.
1707085
Georg Jensen
Earrings, a pair, silver.
Ei tarjouksia
3p 3 h
Lähtöhinta
3 000 SEK
Gobi, necklace, sterling silver, Falköping 1976.
1701466
Gobi,
necklace, sterling silver, Falköping 1976.
Ei tarjouksia
21 h 8m
Lähtöhinta
2 500 SEK
Pendant with citrine, 22k gold.
1702642
Pendant with citrine,
22k gold.
Ei tarjouksia
3p 23 h
Lähtöhinta
22 000 SEK