”Taide on informatiivinen tehtävä”
Informalismi muotoutui rinnakkaisena suuntauksena abstraktille ekspressionismille 1950-luvun aikana, terminä se tuli maailmalla tunnetuksi vuoden 1958 Venetsian biennaalin myötä. Suuntaus hylkäsi konkretismin tavoin esittävyyden, mutta erona tälle myös geometriset muodot. Spontaaniutta ja henkisiä ulottuvuuksia pyrittiin ilmaisemaan värin tai reliefimäisten pintarakenteiden kautta, joita korostettiin toisinaan lisäämällä maaliin hiekkaa tai kollaasitekniikkaa käyttäen. Konkretismille vastakkaisena ulottuvuutena toimi myös teoksen ja taiteilijan tiivis suhde, luova prosessi, ja sellainen henkilökohtaisuus, josta konkreettinen taide nimenomaisesti pyrki eroon.
Suomessa suuntaus otettiin verraten lempeästi vastaan. Ahti Lavonen nousi heti 60-luvun alussa suuntauksen merkittävimmäksi edustajaksi, joskin hän koulukunta-ajattelua vastustaessaan irtisanoutui informalistin määritelmästä 1960-luvun puoliväliä kohden tultaessa. Värikaudet jaksottavat Lavosen tuotantoa, ja valkoista kautta seurannutta hopeakautta voidaan pitää taiteilijan tuotannon omaleimaisimpana vaiheena, jonkinlaisena taiteellisena huipentumana. Toisinaan universaalin hopean lisäksi teoksissa esiintyi väriseviä punaisia, sinisiä tai keltaisia, väriltään puhtaita ja kirkkaita yksityiskohtia. Muiden informalistien tavoin myös Lavonen karttoi teoksissaan muotoa ja liikettä keskittyen rauhan, henkisyyden ja harmonian ilmaisemiseen materiaalin ohjaamana.
Informalismi sai Suomessa väistyä verraten nopeasti muiden suuntausten tieltä, mutta sen syvät vaikutukset ovat jääneet elämään oman aikamme taiteeseen saakka.

Tämä esine noudetaan huutokaupan päättymisen jälkeen osoitteesta Iso Roobertinkatu 12.