Ei yhteyttä palvelimeen

Laila Pullinen

(Suomi, 1933-2015)
Laila Pullinen
(Suomi, 1933-2015)

LAILA PULLINEN, "MYKKÄ ORAAKKELI"

Hiottu pronssi ja Hyvinkään musta graniitti 163x70x67 cm.

Näyttelyt

Galleria Agora 1963. Venetsian biennaali 1964.

Kirjallisuus

Atti D'Amore, WAM julkaisu nro 49, 2006, s. 122.

Muut tiedot

Mykkä Oraakkeli (1963, hiottu pronssi ja Hyvinkään musta graniitti)

Mykkä Oraakkeli on kiistatta yksi kuvanveistäjä, professori, taiteen kunniatohtori Laila Pullisen (1933-2016) pääteoksista; ensimmäinen instanssi, jossa taiteilija pääsee liki parimetriseen life size -kokoluokkaan yhdistelemällä kiveä ja pronssia – teema, johon hän palasi voimakkaasti myöhemmin urallaan, 90-luvulta eteenpäin.

Teoksen kiviosa on veistetty Forsmanin kiviveistämöllä ja pronssiosa valettu mitä todennäköisimmin Arturo Brunin valimolla Roomassa (Pullinen asui ja työskenteli pääasiallisesti Roomassa, ateljee oli Villa Lanten alakerrassa). Teos debytoi Helsingin Galleria Agorassa lokakuussa 1963, ja sen avulla Pullinen astui sukupolvensa eturiviin voittamalla Valtion taidekilpailun 1. palkinnon (viimein usean vuoden jälkeen: 2. palkinto -62 ja -59, 3. palkinto -57 ja 4. palkinto 1956) ja tuli valituksi edustamaan Suomea Venetsian biennaaliin 1964, ainoana kuvanveistäjänä graafikoiden Ina Colliander, Simo Hannula ja Pentti Kaskipuro kanssa.

Teos on teknisiltä ratkaisuiltaan sukua pienemmille saman aikaukauden peräisin oleville, niinikään biennaaleen osallistuneille veistoksille [Pelléas ja Mélisande (1962), Musta Enkeli (1963), Gioia Nera (1966), Honeybunny (1965), Marilyn Monroen muisto (1966)], mutta erottava tekijänä on nimenomaan kokoluokka, se miten pystykivi ilmentää muodoiltaan ihmishahmon ulottuvuuksia ja mittasuhteita.

”Mykkyys” on paljonpuhuva piirre teoksessa. Sen voidaan nähdä viittaavan pappien antamaan vastaukseen Rooman keisari Julianus Apostatalle (keisarina 361-363 jaa), kun tämä yritti elvyttää Delfoin Apollonin oraakkelin (toiminta alkoi noin 750 eaa) perinnettä 360-luvulla.

”Kerro keisarille, että Apollonilla ei enää ole kotia, temppeli on sortunut, ennustavaa laakeripuuta ja puhuvaa lähdettä ei enää ole. Sen vesi on vaiennut."

Kyse on siis tavallaan vaienneesta perinteestä, kiven hiljaisuudesta. Teos tuntuu itsessään fragmentilta, kuten monissa aikakauden Pullisen veistoksissa (mm. Mata Hari -sarja). Pääasiallisestihan Pullisen muotokielessä keskeisessä roolissa on antiikin veistosfragmentteihin vertautuvia figuratiivisia elementtejä sisältäviä hahmoja, joiden ympärille modernismin tyylikeinoja hyödyntävä hiottu pronssi kiertyy sen muotoja jäljentäen - tai niihin vastaten, kuin kangas tuulessa. Pulliselle jähmeämpi ja hiljaisempi kivi ilmensi corpus'ta, kun taas vapaampi ja aineettomampi pronssi oli aina anima.

”[Kriitikko] Erik Krupskof piti veistoksen nimeä [Mykkä Oraakkeli] salaperäisenä, sen piirteet yhdistyivät hiljaisuuteen sen kietoutuessa sulkeutuneisuuden vaippaan. Krupskof kuitenkin painotti, että veistos voitiin nähdä monella muullakin tavoin; hän näki teoksessa myös kaksi figuuria, joista toinen suojeli toista. Yksittäisenä hahmona se näytti piiloutuvan kuoreensa ja kääntyvän itseensä […] Biennaalista hankittiin torinolaiseen Gonnet-kokoelmaan veistos Elektran ilo (1964), jossa aaltoileva pronssi verhoaa korkean graniittihahmon. Erik Krupskof sanoi sen muistuttavan klassista kontrapostossa seisovaa naistorsoa ja pronssin leijuvan kuin vaate tuulessa”, kirjoittaa kuraattori Heli Harni biografia-esseessään ”Kuvanveistäjän oppituoli” Pullisen retrospektiivisessä teoksessa Atti D'amore (WAM julkaisu nro 49, 2006)

Krupskofin löytämä teema toistuu poikkeuksetta kaikissa Pullisen kivipronssi-yhdistelmäveistoksissa (mm. Oulun Postin logistiikkakeskuksen edessä oleva Koheesio, 1994). Etenkin näissä teoksissa, jossa pronssi näyttää ikäänkuin valahtavan pystyhahmon yltä kuin vaate, tuntuu kyse olevan jonkunlaisesta verhojen raottamisesta, esteiden siirtämisestä syrjään: todellisuus näyttäytyy niiden alta kaikessa intensiivisyydessään.

Näissä teoksissa kulkee aistikkaiden pintamuotojen ja nimivalintojen (”gioia nera”, musta ilo) kautta tietoinen kvasi-eroottinen vivahde: teoksien materiaali, musta graniitti ja marmori, ja etenkin eeben-puu, tuntuvat itsessään viestittävän jostain vanhemmasta, kenties hellenismin pakanallisista juurista - joka itsessään tarjoaa täydellisen vastakohdan pronssien henkistyneelle kirkkaudelle.

Se, että oraakkeli on mykkä tai mykistynyt, ei tarkoita etteikö se kommunikoisi. Pullinen tuntuukin teoksellaan alleviivaavan esteettisen viestinnän olevan jo luonnostaan kielen ulkopuolelle, muodoissa ja heijastuksissa, rinnastuksissa ja implikaatioissa; kauneuden ikiaikaisessa viestissä, joka tulee vuosituhansien takaa tähän hetkeen – jos vaan osaa vaientaa itsensä vastaanottamaan sen sanoman.

  • Jean Ramsay, 2016
Huutokauppa päättyi
Tarjottu
20 000
E
U
R
223 800
S
E
K
21 113
USD
Lähtöhinta
40 000 - 50 000 EUR
Huutokauppa on päättynyt.
Pohjahintaa ei ole saavutettu
Tehdyt tarjoukset (7 tarjousta)
5
9. marras 2016 16:01
20 000 EUR
3
9. marras 2016 7:11
15 700 EUR
4
31. loka 2016 20:55
15 500 EUR
2
31. loka 2016 0:42
15 000 EUR
3
28. loka 2016 19:46
10 500 EUR
2
28. loka 2016 16:53
10 000 EUR
1
27. loka 2016 22:36
3 000 EUR
Ajat ovat aikavyöhykkeen CET mukaisia
Kuuluu jälleenmyyntikorvauksen piiriin

Lain mukaan ostaja maksaa tästä taideteoksesta taiteilijapalkkion. Enimmäismaksu on 5 %. Mitä korkeampi myyntihinta, sitä pienempi prosenttiosuus. Lisätietoja tästä laista:

Taiteen jälleenmyyntikorvaus Suomen : Kuvasto
Taiteen jälleenmyyntikorvaus Ruotsissa: BUS

Tietoa ostamisesta
Kuvan käyttöoikeudet

Tämän tietokannan taideteokset ovat tekijänoikeudella suojattuja, eikä niitä saa kopioida ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Teokset kopioidaan tässä tietokannassa Bildupphovsrättin lisenssillä.