Ei yhteyttä palvelimeen

Alvar & Aino Aalto

Alvar ja Aino Aalto olivat suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun keskeisiä vaikuttajia sekä modernismin edelläkävijöitä. Yhteistyössään Aino ja Alvar Aalto yhdistivät toiminnallisuuden, estetiikan ja ajattoman muotoilun tavalla, joka teki heistä suomalaisen modernin muotoilun ja arkkitehtuurin kansainvälisesti tunnettuja uranuurtajia.

Alvar Aalto (1898–1976) nousi kansainvälisesti arvostetuksi arkkitehdiksi ja muotoilijaksi. Hänen tuotantonsa kattaa laajasti kulttuurirakennuksia, asuinalueita ja kaupunkikeskuksia niin Suomessa kuin ulkomailla, muun muassa Finlandia-talo, Villa Mairea ja La Maison Carré Espanjassa. Lisäksi hän suunnitteli kalusteita ja esineitä, joista tunnetuimpia ovat Savoy-maljakko ja jakkara malli 60. Aino Aalto (1894–1949) valmistui arkkitehdiksi vuonna 1921 ja aloitti työnsä Alvar Aallon arkkitehtitoimistossa muutamaa vuotta myöhemmin. Hän oli keskeisessä roolissa niin kalusteiden suunnittelutyössä kuin yritystoiminnassa ja toimi huonekalu- ja sisustusliike Artekin toimitusjohtajana 1940-luvulla. Aaltojen suunnittelemat rakennukset edustivat ajatusta kokonaistaideteoksesta, jossa arkkitehtuuri, kalusteet ja valaistus muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Heidän lähtökohtanaan oli luoda käytännöllisiä, kauniita ja laadukkaita ratkaisuja jokapäiväiseen elämään. Vuonna 1935 perustettu Artek edisti tätä näkemystä tarjoamalla Aaltojen suunnittelemia kalusteita ja tuomalla esille modernin asumisen ihanteita.

Tässä huutokaupassa esitellään nyt huonekaluja, jotka kertovat Alvar ja Aino Aallon ajattomasta muotoilusta eri vuosikymmeniltä.