Ennenaikaisesti kuollutta Henry Ericssonia (1898-1933) pidettiin yhtenä Suomen lupaavimmista nuorista taiteilijoista 1930-luvun alussa. Hän oli monipuolisesti lahjakas ja aktiivinen etenkin taideteollisuuden ja koristetaiteen parissa.

1920-luvulla Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan suuntautuneiden opintomatkojensa aikana Ericsson opiskeli vanhempaa eurooppalaista kuvataidetta, ja omaksui taiteeseensa Euroopassa vallinneet klassistiset ihanteet. Hän liittyi Teollisuustaiteen Liitto Ornamoon teollisuustaideyhdistykseen ja työskenteli läheisessä yhteistyössä muun muassa taiteilijoiden Arttu Brummer, Eva Anttila ja Hannes Autere kanssa, sekä Alvar Aallon ja Paavo Tynellin kanssa taidetakomo Taidossa.
Ericssonin ystäväpiiriin lukeutui myös arkkitehti Gustaf Strengell, joka nimitti hänet suunnittelemaan ja kokoamaan Suomen osaston Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1925. Ericssonin suunnittelema kokonaisuus oli menestys, joka toi myös Ornamolle kansainvälistä mainetta. Näyttelymenestyksen johdosta Ranskan valtio myönsi Ericssonille Officier de l’Instruction Publique -arvonimen.
Sederholmin talossa sijainneen ravintola Frigaten (1926–1927) sekä Hotelli Fennian juhlatilojen (1929) sisustus- ja koristemaalaukset kuuluivat Ericssonin merkittävimpiin töihin. Vuosikymmenen vaihteessa hän teki Töölön kirkkoon kuorimaalaukset, ja menestyi myös julkisissa monumentaalimaalauskilpailuissa, vaikka monet hänen kilpailutöistään jäivät toteuttamatta.
Taideteollisuudessa Ericsson teki merkittävimmät saavutuksensa lasitaiteen alalla. Hänen tunnetuin lasiesineensä valmistettiin Barcelonan vuoden 1929 maailmannäyttelyä varten yhteistyössä Riihimäen lasitehtaan kanssa. Ericsson suunnitteli myös hopeaesineitä, muun muassa kirkkohopeita.
Henry Ericsson oli hämmästyttävän monipuolinen. Hän suunnitteli julisteita, huonekaluja sekä oman Helsingin Kulosaaressa sijainneen ateljeehuvilansa. Hän suunnitteli lavastuksia ja puvustuksia Suomen Kansallisteatterille sekä Svenska Teaternille. 1930-luvun alussa sai koriste- ja muotoilupuoli antaa tilaa vapaille taiteille, kun Ericsson kiinnostui erilaisista taidegrafiikan tekniikoista. Ericssonin sisällissodan aikaiset kokemukset punavankileirin vartijana Hennalan vankileirillä vaikuttivat vahvasti hänen grafiikan töihinsä, joissa voi nähdä tyylillisiä vaikutteita myös Goyan ja Edvard Munchin taiteesta. Ericssonin öljymaalauksista mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa teokset ”La Marina Grande à Sorrento” (1922) sekä ”Anticolinsk svinaherde” (1920-luku).

Henry Ericsson menehtyi 1933 auto-onnettomuudessa yhdessä vaimonsa sekä kahden ystävänsä kanssa. Nyt myytävän Salvatore-teoksen aihe esiintyi Ravintola Fennian ns. espanjalaisen salin seinämaalauksissa, jotka eivät valitettavasti ole säilyneet. Samasta aiheesta tehty grafiikan vedos kuuluu nykyään Kansallisgallerian kokoelmiin. Henry Ericssonin tuotanto on edustettuna mm. Amos Andersonin museon, Turun taidemuseon, Tukholman Kansallismuseon sekä Moskovassa sijaitsevan Pushkin-museon kokoelmissa.