100 vuotta koruja: 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuun
Korut ovat myynnissä Helsinki Winter Sale -huutokaupassa, 27. marraskuuta - 13. joulukuuta.
1800-luku oli suurten sosiaalisten ja yhteiskunnallisten muutosten ajanjakso, mutta siitä huolimatta korut olivat perinteisiä ja saivat inspiraationsa usein aikaisemmista aikakausista, kuten antiikin ja renessanssin ajoilta. 1800-luvun alkupuolella vaikuttivat yrjöjen aikakauden ja viktoriaanisen tyylin ihanteet; suuret korut mm. timantit, jalokivet ja helmet. Tämän ajan korut ovat saaneet inspiraationsa luonnosta, ja niihin ripoteltiin eri värisiä timantteja tai jalokiviä tämän ihanteen jäljittelemiseksi. Esimerkkinä tästä on timanttirintakoru 1256601, joka on ajalleen tyypillinen kimppumuotonsa ja naturalistisen ulkonäkönsä ansiosta. Korua käytettiin todennäköisesti rintaneulana, mutta mahdollisesti myös hiuskoristeena. Roland Mellinin rintakoru 1280324 on myös tyypillinen ajalleen ruusuaiheellaan pietra dura-renessanssitekniikalla, joka toistui 1800-luvulla. Tämän ajan sormukset koostuivat usein suuremmasta, usein folioidusta timantista, jota reunustivat pienemmät timantit, katso 1211455, suuren timantin vaikutuksen aikaansaamiseksi.
1800-luvun loppupuolella art nouveu ja käsityöliike saivat jalansijaa korutaiteessa ja suuret, ylelliset ja yksityiskohtaiset korut antoivat tilaa pienemmille, kevyemmille koruille, joissa erilaisia materiaaleja yhdistettiin vapaasti. Pieniä rintakoruja käytettiin päivällä leningeissä, mutta illalla koristeina hiuksissa. Rintakoruissa näkyivät usein tähtien, säteiden ja puolikuun muotoiset muodot, katso 1256600, mutta myös hyönteisten muotoiset rintakorut olivat suosittuja. Sormusten muodoista tuli leikkisämpiä ja vuosisadan vaihteessa ne olivat usein suurempia ja pitkulaisempia ja peittivät täten suuren osan sormesta, kuten sormuksessa 1277609 näkyy. Rannekorut olivat tänä aikana yksinkertaisempia ja ne oli usein koristeltu timanteilla tai kaiverretuilla kuvioilla, ks. 1269801 ja 1263710, mutta omasivat silti tyylille ominaisen piiskaniskumaisen muodon.
Kaulakorut olivat suuria, mutta samaan aikaan kevyitä aaltoilevine muotoineen, joissa jalokivet yhdistettiin usein emaliin ja / tai helmiin kuten kaulakorussa 1274711. Synteettisten kivien käyttö, joka näkyy rintakorussa 1274408, oli myös yleistä, sillä suosittiin epäjalojen materiaalien käyttöä.
Art nouveau’n lisäksi 1900-luvun alkupuolta hallitsi myös Edvardiaaninen/ Belle époque -tyyli, jossa art nouveautyylin aaltoilevuus inspiroi koristeellisia timanttikoristeisia koruja perinteisillä muodoilla, kuten seppeleitä, kimppuja, rusetteja ja pitsiä. Kaulakorut olivat usein ohuita ketjuja herkillä riipuksilla, joista esimerkkejä ovat timanttikaulakorut 1274616 ja 1275265, mutta myös helmikaulakorut yhdessä timanttikoristeisten riipusten tai solkien kanssa, olivat yleisiä. Tänä aikana sormukset olivat kevyitä ja herkkiä muun muassa jousi-, kimppu- ja seppeleaiheilla, katso 1267483, ja peitti suuren osan sormesta. Myös rannekoruille ja muille koruille oli ominaista tämä sama sirous ja ne ripoteltiin timanteilla.
Korutaidetta 1700-luvulta 1900-luvun alkuun hallitseva romantiikka ja naturalismi korvattiin 1920-luvulla ensimmäisen maailmansodan jäljiltä syntyneellä art deco-tyylillä. Romanttisten ja kukka-aiheisten aiheiden oli annettava tietä uuden maailman ja sen yhteiskunnallisten muutosten innoittamalle geometriselle tyylille.
Korut ovat myynnissä Helsinki Winter Sale -huutokaupassa, 27. marraskuuta - 13. joulukuuta. Mikäli haluat lisätietoja, olethan yhteydessä asiantuntijaamme Frida Nymaniin: frida.nyman@bukowskis.com, +358 (0)50 407 9406.